ANTEEKSIANTAMUS
7. ANTEEKSIANTAMUS HALLITSEE JUMALAN HENGELLISTÄ MAAILMAA

Isän päämäärä on liittää pelastetut oman kirkkautensa yhteyteen, auktoriteettiin, voimaan ja suunnitelmaan. Tämä suunnitelma alkaa rakentua tässä maailmassa ja saavuttaa täyttymyksen Taivaassa. Jeesuksen täydellinen anteeksiantamus ja sen omistaminen johtaa sinut tähän kirkkauden suunnitelmaan. Jumalan kirkkaudessa on täydellinen pimeyden pois siirtäminen. Pyhässä Hengessä on Jeesuksen veren voima, Hänen sovitustyönsä ja täydellinen Isän rakkaus.

Joh.17:24: Isä, minä tahdon, että missä minä olen, siellä nekin, jotka sinä olet minulle antanut, olisivat minun kanssani, että he näkisivät minun kirkkauteni, jonka sinä annoit minulle, koska rakastit minua jo ennen maailman perustamista.

Voidaksemme toimia Pyhän Hengen voitelussa, meidän tunteittemme ja ajatustemme ja uskomme tulee yhtyä Jumalan Isän tunteisiin, ajatuksiin ja uskoon. Silloin katsomme lähimmäistämme Jeesuksen täytetyn työn kautta Jumalan valtakunnassa. Silloin Pyhä Henki vahvistaa palvelutyömme sitä seuraavilla merkeillä.

Jumala voi puhua sinulle vain silloin kun mielesi on valmistautunut vastaanottamaan Hänen näkökulmansa asioihin. Kun valmistat sisimpäsi Jumalan sydämen asioihin ja suuntautumiseen, Pyhä Henki alkaa puhua sinulle lisää. Hän julistaa vain ratkaisuja Jeesuksen pelastustyön ja anteeksiantamuksen kautta. Jeesuksen täydellisen anteeksiantamuksen omistaminen johtaa tähän Jumalan yhteydessä elämiseen ja palvelemiseen.

Vapauttakaa vangitut, päästäkää sorretut vapauteen! Syntien, sairauksien ja traumaattisuuden pois siirtäminen synnyttää valtavan rakkauden ja innon Jeesuksen julistamiseksi kaikille ihmisille. Tämä Pyhän Hengen ja tulen voima on seurakunnan auktoriteetti ja voima. Yksikään demoni ei pysty vastustamaan eikä jäljittelemään Jeesuksen täydellisen anteeksiantamuksen voimaa, joka ilmestyy Pyhän Hengen tulessa.

Luuk. 6:32-38: Ja jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mitä kiitosta teille siitä tulee? Rakastavathan syntisetkin niitä, jotka heitä rakastavat. Ja jos teette hyvää niille, jotka teille hyvää tekevät, mitä kiitosta teille siitä tulee? Niinhän syntisetkin tekevät. Ja jos te lainaatte niille, joilta toivotte saavanne takaisin, mitä kiitosta teille siitä tulee? Syntisetkin lainaavat syntisille saadakseen saman verran takaisin. Vaan rakastakaa vihollisianne ja tehkää hyvää ja lainatkaa, toivomatta saavanne mitään takaisin; niin teidän palkkanne on oleva suuri, ja te tulette Korkeimman lapsiksi, sillä hän on hyvä kiittämättömille ja pahoille. Olkaa armahtavaiset (oiktirmon = hellä armahtavaisuus), niinkuin teidän Isänne on armahtavainen (oiktirmon = hellä armahtavaisuus).
Luuk. 6:37-38: Älkääkä tuomitko, niin ei teitäkään tuomita; älkää kadotustuomiota lausuko, niin ei teillekään kadotustuomiota lausuta. Antakaa anteeksi, niin teillekin anteeksi annetaan. Antakaa, niin teille annetaan. Hyvä mitta, sullottu, pudistettu ja kukkurainen, annetaan teidän helmaanne; sillä millä mitalla te mittaatte (=täydellinen anteeksiantamus ja siunaus oman sydämenne voimanne mukaan), sillä mitataan teille takaisin (=täydellinen anteeksiantamus ja siunaus Isän sydämen ja voiman mukaan)."

Jumalan rakkauden auktoriteetti on suurin voima pimeyttä vastaan, sillä se mitätöi kaiken pimeyden Jeesukseen uskovassa ihmisessä ja toteuttaa uuden luomistyön hänessä. Jumala Isä uskoo tämän niiden puolesta, jotka uskovat Jeesuksen sovitustyöhön. Pyhä Henki todistaa meille tämän Isän rakkauden ja auktoriteetin. Siksi meillä on täydellinen lepo ja rohkeus uskoa kaiken pimeyden pois siirtäminen omalle kohdallemme ja lähimmäisiämme koskien. Elämän Hengen laki on voittanut elämässämme synnin ja kuoleman lain.

Kun olet omistanut Jeesuksen täydellisen anteeksiantamuksen itsellesi, sinä

  • hyväksyt ja omistat Jeesuksen auktoriteetin kaikkea elämässäsi vaikuttavaa pimeyttä vastaan,
  • hyväksyt ja omistat Jeesuksen uskon ja liityt Hänen voiteluunsa siirtääksesi jatkuvasti pois kaiken pimeyden ja sen aiheuttamat häiriöt,

  • hyväksyt ja omistat Hänen kykynsä luoda kaikki uudeksi, mitä pimeys on tuhonnut ja näin sinä

  • hallitset elämässäsi Jeesuksen kautta, sulaudut Häneen Pyhän Hengen voitelussa ja palvelet Hänen valtaherruutensa ilmi tulemiseksi tässä maailmassa.

Kun sinä elät anteeksiantamuksessa, sinä näet kuinka asiat todellisuudessa ovat. Sielunvihollisen sokaiseva valhe on väistynyt. Silloin sinä voit käyttää Pyhän Hengen auktoriteettia ja voimaa pimeyttä vastaan. Silloin sinä olet vahva uskossa ja hengellinen erotuskykysi toimii luotettavasti.

Täydellisessä anteeksiantamuksessa hallitsee Isän täydellisen rakkauden voima. Se johtaa Jumalan valtakunnan elämään ja siunauksiin, jossa

  • ei ole pelkoa, täydellinen rakkaus karkottaa pelon – ei katkeruutta, vihaa, hylkäämistä, torjuntaa,

  • ei ole syytöstä, tuomiota, katkeruutta, kaunaisuutta, epäilystä, syytöstä, tuomiota, ei itsekkyyttä, kateutta, himoa, valhetta, ei saastaisuutta, hyväksikäyttöä, eikä mitään muuta sydämen kovuutta,

  • ei ole menneisyyden ongelmia omassa tai muiden elämässä, vaan Jeesuksen läsnäolo ja uusi Jumalan valtakunnan ilmestyminen suuremmassa kirkkaudessa,

  • pehmeä sydän herkistyy Pyhälle Hengelle, Isän rakkaudelle itseään ja lähimmäistä kohtaan,

  • kaikki Pyhän Hengen lahjat aktivoituvat ja Jeesus tuo yltäkylläisyyden elämän kaikilla alueille ja

  • elämä menestyy ja saavuttaa täyteytensä splankizomai-rakkauden virrassa, kirkkaudessa, Jumalan valtakunnan yliluonnollisessa ilmestymisessä.

Jeesuksen vastaanottaminen, anteeksiantamus, pyhityselämä ja Isän rakkauden voitelu on syvenevä ja kirkastuva tie. Jokainen aloittaa jostain mutta Pyhä Henki kutsuu eteenpäin. Jeesuksen täytetty työ on jo hyväksemme täysin. Siksi saamme tavoitella täydellistä päämäärää eli Jeesuksen kohtaamista ylösnousemusvoimassaan.

Kun sinä elät anteeksiantamuksessa, sinä katsot jokaista ihmistä Jeesuksen täydellisen sovitustyön kautta. Sinä näet ihmisissä Jumalan aarteen mutta tuomitset ja hävität pimeyden teot pois heidän elämästään. Pyhän Hengen voitelussa sinä nostat esiin jokaisen ihmisen sellaisena kuin Jumala on hänet luonut. Sinä annat jokaiselle ihmiselle hänelle Jumalasta kuuluvan rakkauden, kunnian, arvokkuuden, kirkkauden, tulevaisuuden ja uuden elämän suunnitelman.

Täydellisen anteeksiantamuksen omistaminen vapauttaa sinut Jumalan valtakunnan elämään ja siunauksiin. Sisimmässäsi ei enää ole pelkoa, koska täydellinen rakkaus on karkottanut pelon, katkeruuden, vihan, hylkäämisen ja muun pimeyden. Sinusta säteilee Isän rakkaus, Pyhän Hengen ilmestystieto ja Jumalan usko. Sinä herkistyt pehmeällä sydämellä Pyhän Hengen inspiraatioon ja kaikki Pyhän Hengen lahjat voivat aktivoitua sinussa ja sinun kauttasi. Pyhän Hengen tuli johtaa sinut elämään Isän äärettömän rakkauden ja myötätunnon hetkissä, jolloin Taivas laskeutuu sinun kauttasi monien siunaukseksi.

ALKUUN | SISÄLLYSLUETTELO | EDELLINEN | SEURAAVA

ANTEEKSIANTAMUS